Lähetystyö

Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan käskyyn!

Matt.28:18-20

Minulle on annettu kaikki valta
taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat
minun opetuslapsikseni:
kastakaa heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea,
mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne
kaikki päivät maailman loppuun asti.

 

 

Pihtiputaan seurakunnan nimikkolähetti on Suomen Lähetysseuran Kari-Antti Kitunen, jonka toiminta-alue on Tansania. Toisena lähetysjärjestänä seurakunnalla on Medialähetystyö Sanansaattajat eli Sansa. Tuemme SAT7-kanavan medialähetystyötä. 

Arja Pasanen vastaa Touhupiirin toiminnasta. Touhupiiri on käsityöpiiri, joka kokoontuu kahden viikon välein ja jonka toiminnan tuottoa käytetään Naisten Pankin tukemiseen. Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun toimintataho, joka tukee hauraiden maiden naisten ammattikoulutusta ja auttaa naisia perustamaan esimerkiksi yrityksiä perheensä elättämiseksi. 

Touhupiiri on avoin kaikille. Sinne voi tulla vaikka vain kahville (hinta 2€) ja seurustelemaan, mutta jos olet käsityötaitoinen, voit samalla neuloa tai virkata lahjoitettavaksi tai lähetysmyyjäisiin sukkia, asusteita, peittoja, sytomyssyjä ym.  Seurakunta tarjoaa langat ja tarvikkeet lahjoitustuotteiden tekemiseen, ja voit tehdä käsitöitä myös kotona. 

 

Tervetuloa mukaan!

Touhupiiri

Touhupiiri on iloisen yhdessäolon käsityöpiiri, joka kokoontuu parillisten viikkojen tiistaina klo 13-15 Sallilassa. Touhupiiri on avoin kaikille.  Teemme kaikenlaisia käsitöitä lahjoituksiin ja myytäväksi esimerkiksi sukkia, asusteita, sytomyssyjä. Ilahdutamme vanhuksia syntymäpäivinä ja jouluna upeilla tuotoksilla.  Halukkaat voivat valmistaa sytomyssyjä Keski-Suomen sairaanhoitopiirille (syöpäpotilaille).

Arja Pasanen vastaa Touhupiirin toiminnasta. Touhupiirin tuotoilla kannatetaan kummikohteena Naisten Pankkia.

Touhupiiri on avoin kaikille. Sinne voi tulla vaikka vain kahville (hinta 2€) ja seurustelemaan, mutta jos olet käsityötaitoinen, voit samalla neuloa tai virkata lahjoitettavaksi tai lähetysmyyjäisiin sukkia, asusteita, peittoja, sytomyssyjä ym.  Seurakunta tarjoaa langat ja tarvikkeet, ja voit tehdä käsitöitä myös kotona. 

 

Tervetuloa mukaan!

Joka kerta kahvittelemme ja kahviraha 2€ käytetään kummikohteen tukemiseen.  

Syksyllä 2023 touhupiirin kokoontumiset ovat seuraavasti:

19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11. ja 28.11.

Lahjotettaviin käsitöihin saat tarvikkeet seurakunnalta. Tule rohkeasti mukaan, meillä on kivaa!

Erilaisia käsitöitä pitkän pöydän päällä.
Touhupiirin käsitöitä