Jumalanpalvelus on seurakuntalaisten yhteinen juhla, joka voidaan suunnitella ja toteuttaa yhdessä. Sinä olet tervetullut mukaan!

 

Jumalanpalveluksissa on monenlaisia tehtäviä ihan jokaiselle. Voit toimia esimerkiksi seuraavanlaisissa tehtävissä:

- Papit kouluttavat ehtoollisavustajia, jotka toimivat papin apuna ehtoollisen jakamisessa.

- Jumalanpalveluksissa luetaan Raamatun lukukappaleet ja esirukous - voit olla lukijana!

- On mukava, kun joku toivottaa seurakuntalaiset tervetulleeksi jumalanpalvelukseen ja jakaa virsikirjan ovella.
Kolehdin kerääminen kuuluu myös vapaaehtoistehtäviin.

- Soitatko tai laulatko? Kanttorit ottavat mielellään sinut mukaan musiikin tekemiseen.

- Usein jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnutaan kirkkokahveille. Voit olla mukana järjestämässä kirkkokahveja.

 

"Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat." (Ap.t.2:42)