Pääkirkko

Pihtiputaan kirkko

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

 

Pääkirkon historiaa

Oma kirkko päätettiin rakentaa jo 1700-luvun lopulla. 1780 Pihtipudas oli muodostettu Viitasaaren rukoushuonekunnaksi, ja kun paikkakunnalle saatiin oma pappi, alettiin kiihkeästi toivoa omaa kirkkoa. Kirkon rakentajaksi valittiin talonpoika, kirkonrakentaja Simo Jylkkä. Hän oli yksi 1700-luvun tunnetuimmista rakennusmestareista. Hän oli syntynyt Kalajoella 1747 ja käytti myöhemmin nimeä Silvén. Vuonna 1783 kirkko oli valmis. Kellotapuli valmistui kahta vuotta myöhemmin. Sama kirkko palvelee edelleen seurakuntaa pääkirkkona. Kirkko on käynyt läpi suurempia kunnostuksia vuosina 1874, 1950 ja 1991.

Alunperin kirkko oli ulkoa vuorattu hyvin karkeatekoisella pystylaudoituksella ja ehkä maalattu punaiseksi. Katto oli tervattu paanukatto. Katonharjalla oli muistin mukaan paanuilla vuorattu käpymäinen hyvin suippo umpinainen tornintapainen laite, ns. "kattoratsastaja". Ikkunat olivat pienet. Sisällä lehtereitä ei ollut lainkaan. Sidehirsissä oli joitakin maalauksia. Saarnatuoliksi oli tuotu Viitasaaren kirkon vanha saarnatuoli. Nykyinen saarnatuoli on keiteleläisen puusepän Paavo Laukkasen tekemä.

Urut

Kirkon ensimmäinen soitin oli urkuharmooni, joka hankittiin v. 1892. Urut saatiin v. 1941 Kangasalan urkutehtaan valmistamana. Niissä oli 16 äänikertaa. Nykyiset urut ovat myös Kangasalan urkutehtaan valmistamat vuodelta 1980. Niissä on 18 äänikertaa.

Maalaukset

Alttaritaulun aihe on kirjoitettuna poikkihirressä: "Tulkaa minun tyköni kaikki". Sen on maalannut tamperelainen taiteilija Martta Helminen v. 1925. Siinä kuvataan ihmisiä Jeesuksen ympärillä. Valossa ovat ne, jotka uskovat, etualan varjossa ovat epäilijä ja kieltäjä. Lehterien etuseinien ja katon maalaukset ovat taiteilija Lauri Välkkeen maalaamia vuoden 1950 kunnostuksen yhteydessä.

Kirkon viimeisimmän remontin suunnitteli arkkitehti Matti Leiber. Siinä uusittiin ulkoportaat ja rakennettiin pyörätuoliluiska. Sisätiloihin tehtiin WC-tilat. Keskikupolin katto aukaistiin, että saataisiin valoa lisää ylhäältä. Alttarikaide uusittiin, penkkirivejä harvennettiin ja poistettiin kuoriosan kaide. Alttaritaulu kunnostettiin ja kehykset kullattiin ja ympärille rakennettiin samankaltainen kehysrakennelma, mikä vuoden 1950 remontissa poistettiin. Kaikki kultaukset uusittiin, mm. saarnatuoli ja virsitaulu. Kirkko maalattiin sisältä ja ulkoa.

Ulkomaalauksen suhteen käytiin paljon keskustelua siitä, pitäisikö kirkko maalata punaiseksi, mutta keltainen kuitenkin voitti.

Kirkkotekstiilit on suunnitellut ja valmistanut tekstiilitaiteilija Riitta Pasanen.

Pihtiputaan kirkko on rakennettu vuonna 1783.

Kirkon vuokraus

Kirkon vuokraus esim. konsertteihin vain kirkkoherran antamalla luvalla.

Hinnasto:

Kirkon vuokra hautajaistilaisuudesta

  • oman seurakunnan jäsen maksuton
  • ulkopaikkakuntalainen ja toisen seurakunnan jäsen 60 €
  • väestörekisteriin kuuluvat 110 €

Hinnat sisältävät alvin.

Käyttäjän on siivottava tilat siihen kuntoon, kun olivat luovutettaessa.

 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 8.10. klo 10.00

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Messu

Messu pääkirkossa klo 10
su 15.10. klo 10.00

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Sanajumalanpalvelus

Sanajumalanpalvelus pääkirkossa klo 10, Janne Isomaa, Janne Peltokorpi
su 22.10. klo 13.00

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Messu

Messu Pääkirkossa klo 13, Tuomas Hurme, Martti Hertteli
la 28.10. klo 18.00

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Urkusafari 2023 - Konsertti urkujen ympäriltä

Urkusafari soittaa urkuja ympäri Suomea.
su 29.10. klo 10.00

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Messu

Messu pääkirkossa klo 10, Tuomas Hurme, Janne Peltokorpi
su 29.10. klo 13.00

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Sanajumalanpalvelus

Sanajumalanpalvelus pääkirkossa klo 13, Johanna Piirola, Janne Peltokorpi
la 4.11. klo 18.00

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Sanajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän Sanajumalanpalvelus Pihtiputaan pääkirkossa klo 18, Janne Isomaa, Janne Peltokorpi, jumalanpalveluksen yhteydessä sytytetään kynttilä kaikille viime pyhäinpäivän jälkeen siunatuille vainajille
su 5.11. klo 10.00

Sallilantie 5, 44800 Pihtipudas

Messu

Messu Pihtiputaan pääkirkossa klo 10, Tuomas Hurme, Janne Peltokorpi