
Jumalanpalvelus
Osallistu jumalanpalveluksen toteuttamiseen!
Jumalanpalvelus on seurakuntalaisten yhteinen juhla, joka voidaan suunnitella ja toteuttaa yhdessä. Sinä olet tervetullut mukaan!
Jumalanpalveluksissa on monenlaisia tehtäviä ihan jokaiselle. Voit toimia esimerkiksi seuraavanlaisissa tehtävissä:
- Papit kouluttavat ehtoollisavustajia, jotka toimivat papin apuna ehtoollisen jakamisessa.
- Jumalanpalveluksissa luetaan Raamatun lukukappaleet ja esirukous - voit olla lukijana!
- On mukava, kun joku toivottaa seurakuntalaiset tervetulleeksi jumalanpalvelukseen ja jakaa virsikirjan ovella.
Kolehdin kerääminen kuuluu myös vapaaehtoistehtäviin.
- Soitatko tai laulatko? Kanttorit ottavat mielellään sinut mukaan musiikin tekemiseen.
- Usein jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnutaan kirkkokahveille. Voit olla mukana järjestämässä kirkkokahveja.
"Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat." (Ap.t.2:42)
