Betlehemin Rauhantuli

ke 16.12. kello 11.00 - 20.00
Pääkirkko

Betlehemin Rauhantuli

Betlehemin Rauhantuli 

Jo yli tuhat vuotta on ikuinen tuli palanut Betlehemissä. Halki Euroopan kulkeva Betlehemin Rauhantuli on perinne, joka sai alkunsa vuonna 1986.

Siitä lähtien on itävaltalainen lapsi noutanut liekin Jeesuksen syntymäpaikalta ja lähettänyt sen matkaan. Tänäkin vuonna Rauhantuli on matkannut partiolaisten saattelemana ympäri Eurooppaa.

Tuokoon tämä liekki joulun odotukseen erityistä valoa ja rauhan mieltä.

"Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (Jes.9:5)

Rauhantuli palaa jouluun saakka Pihtiputaan kirkolla lyhdyissä. Lyhdyt löytyvät Sallilantien portilta ilmoitustaulun luota. Betlehemin Rauhantulen liekistä voi jokainen käydä sytyttämässä myös oman lyhtynsä ja jakaa tulta edelleen paikkoihin, joissa se ilahduttaa muitakin. Lyhdyksi voit varata itsellesi esimerkiksi myrskylyhdyn tai tulen tuulelta suojaavan kynttilälyhdyn. Lyhdystä löytyy tuohus, jolla voit siirtää tulen kynttilästä toiseen kynttilään.