Apua ja tukea elämääsi

 

Diakonia-avun tarpeessa voit ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijään ja sopia tapaamisesta p. 040-765 2453.

Diakoniatyöntekijään voi ottaa yhteyttä monenlaisissa elämän tilanteissa. Surun tai kriisin sattuessa diakoniatyöntekijä tai pappi voi tavata sinua kotonasi tai voit tulla toimistolle, oman mielesi mukaan. Keskustelua voit pyytää myös muutenkin, vaikkapa kinkkisen elämäntilanteen aiheuttaman ahdistuksen purkamiseen tai mutkallisen asian pyörittelemiseen muuten vain toisen ihmisen kanssa. Kaikki seurakunnan apu on maksutonta. 

Taloudellisissa ongelmissa käänny ensin Kelan ja sosiaalitoimen puoleen, jonka jälkeen, jos apu jostain syystä viipyy, voimme yhdessä pohtia mahdollisesti tarvittavaa lisätukea. Taloudellisen avun saamiseksi teemme kanssasi talousselvityksen, jossa kartoitamme tulosi ja menosi ja pohdimme yhdessä tilannettasi. Mikäli olet oikeutettu avustukseen, voit saada osto-osoituksen kauppaan tai akuutissa tilanteessa apua laskun maksamiseen. 

Hävikkiruokaa jaetaan seurakuntakeskus Sallilassa parillisten viikkojen tiistaisin klo 10.30 (pl kesätauko ja vuodenvaihde). Tule paikalle vähän ennen, sillä tasan kello 10.30 aloitetaan vuoronumeroiden jako aulassa. Ota mukaan oma kassi tai pari, jaettavan ruuan määrä vaihtelee kerrasta toiseen. Satunnaisesti on jaossa myös eläinten ruokia ja muuta tavaraa, esimerkiksi hygieniatarvikkeita. Ruokia ei voi varata, eikä henkilökunta kuljeta niitä kotiin. Jos et pääse paikalle, voit myöhemmin samana päivänä tulla katsomaan, mitä on jäänyt jaosta yli. Pitkään ei ruokia voi säilyttää, sillä ne pilaantuvat nopeasti. Leipää jää yleensä aina, joten sitä voit hakea vielä seuraavanakin päivänä aulan pöydältä. 

DIAKONIA

tarkoittaa sananmukaisesti palvelua. Diakoniatyössä ihminen kohdataan kokonaisvaltaisesti hänen omassa elämäntilanteessaan. Se tarkoittaa joustavaa sekä ihmisen itsemäärämisoikeutta kunnioittavaa tukemista ja ohjausta arjessa ja juhlassa, surussa ja ilossa, työttömyyden keskellä, ihmissuhdevaikeuksissa ja hengellisissä kysymyksissä.

Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia. Diakoniatyöntekijöitä ja pappeja sitoo vaitiolovelvollisuus. Diakonian periaatteena on auttaa mahdollisuuksien mukaan erityisesti niitä, joiden hätä on suurin ja joita muulla tavoin ei auteta.

Diakoniatyöntekijöiden ja vapaaehtoisten kautta seurakunta tarjoaa kasvot tulla kohdatuksi, kuulluksi ja osalliseksi yhteisön jäsenenä. Työn erilaisia muotoja ovat keskustelu, sielunhoito, kotikäynnit, ryhmätoiminta ja leirit sekä ruoka-apu ja muu avustaminen.

Mieltä voivat järkyttää monenlaiset yllättävät tapahtumat. Tukea vaikeaan tilanteeseen saa esimerkiksi seurakunnan diakoniatyötekijöiltä tai papeilta. 

Apua elämän kriiseihin

Suomen sairaaloissa työskentelee yli sata sairaalapappia. Potilaat ja heidän läheisensä sekä sairaalan työntekijät voivat keskustella luottamuksellisesi sairaalapapin kanssa. 

Kirkon työntekijät sairaiden rinnalla

Parisuhteen pieniin tai isoihin huoliin kannattaa hakea rohkeasti apua. Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskukset tarjoavat apua eri puolilla Suomea.

Hae apua parisuhdeongelmiin

Jos huomaat, että olet itse tai läheisesi on riippuvainen päihteistä, hae rohkeasti apua omasta terveyskeskuksestasi tai seurakunnastasi.

Seurakuntien päihdetyöhön sisältyy sekä yksilötyötä että ryhmämuotoista toimintaa.

Päihteet ja riippuvuus

Talousongelmissa on hyvä ottaa aina ensin yhteyttä sosiaalitoimistoon tai talous- ja velkaneuvontaan. Seurakunnan diakoniasta saat myös apua. Seurakunnan diakoniatyöntekijä keskustelee luottamuksellisesti kanssasi raha- ja velkatilanteestasi.

Talousapua ja -neuvontaa